Itsetuntemus
Kuka minä olen? Miten käyttäydyn eri tilanteissa? Minkälaiset arvot omaan?
Itsetuntemuksella tarkoitetaan kykyä ymmärtää omaa persoonallisuuttaan ja käyttäytymistään. Itsetuntemus on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista niin johtajana, työntekijänä kuin opiskelijana. Isoista muutoksista töissä sekä vapaa-ajalla selviää paremmin, kun tuntee itsensä ja osaa ennustaa omaa käyttäytymistään.
“Tytön pitäisi olla kahta asiaa: kuka ja mitä hän itse haluaa.”
Coco Chanel
Itsetuntemuksen yksi suurimpia kulmakiviä ovat omien arvojen määrittäminen. Arvot kuvaavat sitä, minkälaista hyvä elämä mielestäsi on. Omat arvot ohjaavat käyttäytymistäsi ja toimivat ikään kuin kompassinasi. Omia arvoja määrittäessä kannattaa kysyä itseltään: “Mitä arvostan, mitä haluan ja miksi?” Omat arvot muotoutuvat ja kehittyvät vuosien varrella.
Johtaminen omalla persoonalla?
Nykypäivänä johtajan ei tarvitse mahtua yhteen, samanlaiseen muottiin. Johtajan pätevyyttä ei voi määrittää hänen sukupuolen, iän, vaatetuksen, koulutuksen tai persoonallisuuden perusteella. Hyvät johtajat voivat olla puhelijaita ja energisiä, mutta myös rauhallisia ja tarkkailevia.
“Ihmiset eivät halua johtajaa, joka on aina oikeassa. Ihmiset haluavat johtajan, joka on aina aito.”
John C Maxwell
Tärkeää johtamisessa ja luottamuksen rakentamisessa sen sijaan on, että johtajan arvot ja persoonallisuus ei vaihtele jatkuvasti päivien, trendien ja tilanteiden mukaan. Kun johtaja on aito oma itsensä, on johdettavien helpompaa lähestyä häntä tilanteessa kuin tilanteessa. Aitoihin ihmisiin on aina helpompaa luottaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei itseään ja käyttäytymistään saisi kehittää, päinvastoin! Kun ymmärrät omaa käyttäytymistäsi, on sinun myös helpompi lähteä kehittämään itseäsi.
Kuuntele Saijan kokemuksia johtamisesta omalla persoonalla: