Verkostoituminen

TAT Nuorten tulevaisuusraportti –tutkimuksen mukaan tytöt ilmaisevat poikia enemmän kiinnostusta johtamisrooleihin pohtiessaan omaa työelämää. Silti naisten osuus johtajista on alhaisempi kuin miesten (THL). Tiedätkö mistä tämä johtuu?

human 2944065 1920

Yksi syy tähän on, että miehet ovat tilastollisesti rohkeampia verkostoitumaan kuin naiset. Mutta mitä verkostoitumisella tarkoitetaan ja miksi se on tärkeää?

Yksinkertaisesti, verkostoituminen on sosiaalisten suhteiden muodostamista. Tutustut ihmisiin ja pidät heihin yhteyttä. Omista verkostoista voi hyötyä jo opiskeluaikana kesätyö- tai harjoittelupaikkaa etsiessä. Työelämässä omat verkostot voivat tarjota yhteistyökumppaneita, asiakkaita, työntekijöitä sekä vinkkejä avoimista työpaikoista.

Tehtävässä: Tiedosta omat verkostosi (tietovisa), pääset pohtimaan omaa jo olemassa olevaa verkostoasi.


Miten laajentaa omaa verkostoaan?

verkostointi vinkit

1. Verkostoitumisessa on olennaista hakeutua paikkoihin, joissa pääset tapaamaan ihmisiä. Erilaiset tapahtumat, yhdistykset ja harrastukset oman alan tai omien kiinnostusten ympärillä mahdollistavat tutustumisen samanhenkisiin ihmisiin. Joskus kannattaa myös poistua omalta mukavuusalueelta ja kokeilla jotain uutta. Erilaisten ja eri aloilta olevien ihmisten tapaaminen voi olla kiinnostavaa ja hyödyllistä. Lähde rohkeasti mukaan Facebookissa mainostettuun kesätyötapahtumaan, kahville uuden koulukaverin kanssa tai työpaikkasi tarjoamaan ensiapukoulutukseen. Kuinka monta kertaa olet katunut lähtöäsi mukaan johonkin uuteen?

2. Verkostoituminen ei tarkoita kiusallista ja kuivaa small talkia! Ihmisiin tutustumista ei voi pakottaa. Tämä ei tarkoita, että erilaisten ihmisten kohdalla tulisi luovuttaa heti. Kun olet kiinnostunut ihmisestä ja hänen tekemistään asioista, on tutustuminen ja keskustelun syventäminen luonnollista. Ole avoin, voit oppia vaikka mitä! Kaikkiin ihmisiin kannattaa tutustua. Yhtäkkiä eri alaa opiskeleva ihminen voi olla pomosi, tai toisin päin. Tärkeintä on, että haluat aidosti ja vilpittömästi tutustua ihmisiin. Avoimuus on kaiken A ja O.

people 2

3. Pienet ystävälliset eleet ja kivat teot jäävät muille mieleen! Verkostoituminen ei toimi yksisuuntaisesti. On mukavampaa pyytää palvelusta toiselta, kun on itse tarjonnut sitä edellisellä kerralla. Lisäksi, toisten auttaminen tuottaa itsellekin hyvän olon. Tekemäsi palvelu voi maksaa itsensä takaisin yllättäviäkin reittejä. Myöskään hymyä ja hyviä käytöstapoja ei kannata unohtaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että muut saisivat kävellä ylitsesi. Omista rajoista ja arvoista saa ja täytyykin pitää kiinni.

4. Lopuksi, muista huolehtia luomistasi suhteista. Mitä luulet, tarjoaako kerran ammattimessuilla tapaamasi Riikka sinulle töitä 10 vuoden päästä? Sinun ei tarvitse tehdä kaikista tapaamistasi ihmisistä läheisiä ystäviä, mutta kuulumisten vaihto silloin tällöin kannattaa. Sosiaalinen media on erinomainen yhteydenpitoväline oman verkostosi ylläpitämiseen. Onnittele vanhaa opiskelukaveriasi uudesta työpaikasta tai tykkää entisen työkaverisi kesälomapostauksesta. Parhaimmassa tapauksessa verkostoituminen voi tarjota sinulle elinikäisiä ystäviä ja monia hienoja ihmissuhteita. Ole siis oma itsesi ja tutustu avoimesti uusiin ihmisiin. Nauti kiinnostavista keskusteluista ja pidä hauskaa!

Katso alta Johanna Puhakan vinkit verkostoitumiseen: (Lisätään mahdollisesti elokuussa)

linkedin

7 vinkkiä ammattimaisen LinkedIn profiilin luomiseen:

  1. Hyvä ja tunnistettava profiilikuva – Kuvan tulisi olla läheltä otettu, jotta kasvosi näkyvät selkeästi. Kuva kannattaa pitää myös ajan tasalla. Varsinkin uusien tuttavuuksien on näin helpompi löytää ja tunnistaa sinut. Muista myös varmistaa, että profiilikuvasi on julkinen.
  2. Laadukas kansikuva – Kansikuvalla voit vaikuttaa paljon siihen, minkälaisen ensivaikutelman profiilistasi saa. Valitse kansikuva, joka näyttää omaltasi. Kansikuvana voi toimia esimerkiksi opintoihisi, työhösi, asuinpaikkaasi tai visioosi liittyvä kuva. Profiilisi jää myös helpommin mieleen, jos kansikuvasi on persoonallinen.
  3. Merkitse sijaintisi – Sen lisäksi että maa ja asuinpaikkakuntasi auttavat muita tunnistamaan sinut, toimii se myös useasti filtterinä rekrytoijilla, kun he etsivät uusia työntekijöitä.
  4. Tehokas pääotsikko & esittelyteksti – Tässä sinulla on mahdollisuus kertoa kuka olet ja mitä osaat! Pelkän tittelin sijasta pyri kertomaan tarkemmin omasta osaamisestasi. Esittelytekstisi loppuun voit lisätä myös yhteystietosi.
  5. Työ- ja opiskeluhistoria – Täytä huolellisesti työ- ja opiskeluhistoriasi. Kerro työtehtävistäsi ja vastuualueistasi muutamalla lauseella. Muista myös linkittää yritykset niiden Linkedin-sivuihin. Varmista logosta, että yritys on varmasti oikea!
  6. Pyydä kirjallisia suosituksia – Linkedinissä pystyt yhdistämään suositukset suoraan omalle sivullesi. Mikä olisi parempi tapa todistaa osaamistasi kun henkilökohtainen suositus edelliseltä esihenkilöltäsi?
  7. Ammattimainen URL – Oman profiilin URL:n voi vaihtaa helposti. Selkeä URL antaa sinusta heti ammattimaisemman ja vakuuttavamman kuvan!